Tietoa tekijöistä ja pelisäännöistä
Lähetä terveisiä
TILAA NONO
Minusta tulee ensi kesänä rouva. Jokunen hyvänpäiväntuttu on jo ehtinyt ihmetellä, että vaihtuuko rouviintuessa samalla sukunimi. Läheisemmät eivät kysele, kun ne tietävät vastauksen.
Ja sehän on tietysti, että vaihtaminen ei tulisi pieneen mieleenkään. Ei ikinä!
Minähän pidän nimestäni. Voin leikitellä sillä, pidän hölmöistä lempinimistä, tänne verkkoonkin kirjoitan tangonimellä (siis omalla toisella nimellä ja äidin tyttönimellä). Se alkuperäinen ja oikea nimeni ei ole silti pelkästään jotain isältä perittyä ja irrallista, se on tärkeä osa minua. Haluan tehdä töitä sillä, en halua opetella olemaan joku muu.
Rakastan miestäni, mutten halua muuttua häneksi.
Minusta miehen nimeen vaihtaminen sitä paitsi joka tapauksessa edustaa edelleen patriarkaalista ja naista sortavaa perinnettä, jota en halua jatkaa. Kyse on yhä tasa-arvosta - vai miksi samaa kysymystä nimen vaihtamisesta ei ikinä edes esitetä puolisolleni?
Yhteisen kokonaan uuden nimen ottamisessa tai kaksoisnimissä on mielestäni periaatteen tasolla ideaa, käytännössä monet näin syntyneet nimet kuulostavat keinotekoisilta tai ne ovat kovin pitkiä ja kömpelöitä käyttää. Oma mahdollinen yhdysnimeni olisi oikeastaan pelkkä vitsi, en siis suostu vaihtamaan tyttönimeä mihinkään.
Olen kuitenkin huomannut, että kuulun vähemmistöön. Olen omituinen - siksi tämä kirjoituskin on täällä. Olisi nimittäin mielenkiintoista tietää mitä enemmistön päässä oikeasti liikkuu, minä kun en sitä kysymättä käsitä, vieläkään.
90-luvun puolivälissä on laskeskeltu, että noin 80 prosenttia naimisiin menevistä pareista ottaa yhteisen sukunimen. Saa arvata kumman nimi silloin useimmiten oli kyseessä.
Noin joka kymmenes pari piti tuolloin oman nimensä, suunnilleen sama määrä rakensi yhdysnimeä. Se on mielestäni todella vähän.
Tuoreempaa tilastoa en nopealla haulla aiheesta löytänyt, mutta en usko suuntauksen muuttuneen. Omassa ikäluokassani (siinä kolmenkymmenen molemmin puolin) tuntuu, että melkein kaikki ottavat sulhasen nimen. Tiedän tasan yhden tapauksen, jossa käyttöön onkin otettu molemmille morsiamen nimi, ja vain harvoja, joissa molemmat ovat pitäneet omastaan kiinni.
Kun kyseessä kerran on enemmistön kanta, syynä täytyy olla jotain muutakin kuin pelkkä sovinnaisten tapojen kuuliainen noudattaminen. Joku ehkä pitää alkuperäistä nimeään valmiiksi vieraana tai rumempana kuin uutta, muttei tämäkään suurta enemmistöä selitä. Aika usein vaihtoa selitetään myös sillä, että käytännön elämä on sitten yhteisellä nimellä jotenkin helpompaa. Hassua, kun ajattelee miten paljon käytännön säätämistä siihen nimen vaihtamiseen pakostakin liittyy.
Kysyn siis kun en oikeasti tajua; miksi on niin tärkeää, että koko perheellä on sama sukunimi?
Kirjoitti Valpuri
Joskus aikaa sitten lupasin kirjoittaa jutun bändeistä, joiden nimi kuulostaa paremmalta kuin musiikki. Jouduinpa liemeen, kun oikeasti rupesin kirjoittamaan sanoja paperille, sillä hetikohta lipesin alkuperäisestä ideasta muuten vaan omituisten musiikkinimien vääntelemiseen.
Mieleen juolahtaneiden artistien musiikillisestä huonoudesta en sano mitään, en ainakaan kovin vedenpitävästi, sillä joukossa on parikin rytmiryhmää, joita fanitan kovasti.
Nappaan nimien esitystavan suoraan suulailta suomenruotsalaisilta teeveepersoonilta (siis Ögonaböj!-ohjelmasta, jonka juuri huomasin loppuneen kokonaan). Tein top 6 – listan, vaikka Ögonaböj:ssä laadittiin top 5 -listoja, sillä en osannut pudottaa yhtäkään nimeä pois.
Listalla kuudentena, kenties ’ei niin kovin kummallisena’ on Sir Elwoodin hiljaiset värit. Elwoodin alukuosasta tulee mieleen keittiökone (se on se espanjalaistyyppinen El, joka rimmaa Elramiin…), vaikka leivänpaahdin, jatkosta taas hassuihin sukkahousuihin pukeutunut Sherwoodin metsien sankari ja loppuhuipennuksesta eräs korvansa irti leikannut taidemaalari. Pieni googletus tietää kertoa, että sir Elwood on myös koira, jonka esi-isät näkyvät kantakirjassa.
Viidentenä on Manic Street Preachers, joka ääneen sanottuna kuulostaa kielennotkistusharjoitukselta. (Samanlaisia sähisevän kissan äänteitä on tarjolla muuallakin: Screaming Blue Messiahs, Jesus and Mary Chain, Scissor Sisters.) Manic Street Preachersia en rajallinen kielitaitoni perusteella oikein osaa kääntää. Ajattelen Public Corneriin nousevia puhujia, ajattelen jalkapallo-ottelun jälkeen kadulle hulinoimaan tulevaa lössiä, ja lossin liepeillä pyöriviä hihhuleita, ajattelen niitä artisteja joiden kappaleissa on enemmän sanoja ja aksenttia kuin melodiaa (Billy Braggin tyyliin, siis). No, todellisuudessa tässä on walesilainen rockyhtye, jonka alkuperäisjäsen on onnistunut tietoyhteiskunnasta, paikannusmenetelmistä ja julkisuudesta huolimatta katoamaan jäljettömiin.
Neljäskin nimi pysyy samalla kielialueella: Dexy’s Midnight Runners. Nimen kuullessani näen puolenkymmentä puolialastonta miestä juoksemassa pimeässä soihdut käsissä (älkää kysykö mistä ja minne, kenties Dexy’n luo). Kumminkaan en voi välttyä tiedolta että nimenomainen bändi on tehnyt taas yhden kapakkahoilauksen naiselle, tällä kertaa Eileen-nimiselle.
Listalla kolmanneksi päätynyt nimi liittyy omiin kokemuksiin. Kultaisella 90-luvulla retkeilin Joensuussa ja olin eräänkin kaupan edustalla. Siinä hajosivat viimeisetkin mielikuvat ’koneesta’, joka oli jonkinmoinen perunannostokoneen, puimurin ja höyryveturin yhdistelmä, visualisoinnin taustamusiikkina ’vauhdilla vyöryy Hassisen kone'. Oikea Hassisen kone näytti arkiselta sekatavarakaupalta. Samanlaisia Tapsan Valintoja tai Paavon Puoteja on maa väärällään, ja erään Kallen Marketin karkkihyllyn edessä Luke sai raivokohtauksen noin vuonna 1974. Sivumennen sanottuna Hassisen koneeksi on joku mennyt nimeämään myös 27.3.2000 syntyneen mäyräkoirantapaisen otuksen.Niin että yritä tässä sitten olla rock - joku nimeää kumminkin lemmikkieläimen mukaasi.
Listan toisena on 22-Pistepirkko. Nimessä omituisuus kohtaa epäsoinnukkuuden joka kohtaa suomenkielelle tyypilliset monitavuiset perusluvut jotka kohtaavat yhdyssanan, joka sekin on suomen kielelle tyypillistä. Pistepirkko liittyy enemmän kuvakirjojen maailmaan kuin rock’n’rolliin, vaikka lastenkirjan pistepirkot ovat leppäkerttuja tai leppiksiä ja pirkko on varattu pirteäksi nimeksi. Tohtori Orffkin kuulostaa enemmän rockilta.
Listan kärjessä on yksinkertaisin mahdollinen bändinimi. Bändi nimeltään BÄNDI. Pitäisikö ihastua vai vihastua moisesta röyhkeydestä? Mitä sitä turhaan nimiä miettimään, romaanin voi vallan hyvin nimetä Romaaniksi, koiran Koiraksi ja kissan Kissaksi… Koska kaikki orastavat muusikonalut eivät kumminkaan voi perustaa vain Bändejä, on nettimaailma väärällään nimigeneraattoreita. Eli tästä vaan - BANG - orkesterille uusi nimi, vaikka joka päivä!
Kirjoitti Luke
Kuvat Tiny Rock stars ja Guitars
Olen valinnut blogini nimen samoilla perusteilla kuin lasteni nimet. Kun olin pieni, suunnittelin perheitä, joissa oli kymmenen tai kaksitoista lasta. Kirjoitin tärkeisiin vihkoihini kaikkien lasten nimet, toisia nimiä myöten. En haaveillut häistä tai omista vauvoista, mutta haaveilin siitä, että saisin antaa lapsilleni nimet.
Vanhempiani syytin asiasta. He olivat mielestäni katkerasti epäonnistuneet nimeni suhteen. Heidän olisi pitänyt tietää ja tajuta, että melkein joka toinen - siltä minusta tuntui - heidän ikätoverinsa haluaisi antaa lapselleen saman nimen kuin mitä he antoivat minulle. Mutta he eivät tajunneet. Itse asiassa heillä ei ollut siitä aavistustakaan. He olivat suunnitelleen minulle nimeä Elisa, mutta sitä nimeä ei minulle annettu, ja olin siitä jonkin aikaa varsin katkera.
Sukunimestä en voinut syyttää ketään. Kannoimme kaikki samaa nimeä. Se oli ikävä. Sellainen, josta tulee ensimmäisenä mieleen tyhmiä asioita, hulluutta ja sekopäisyyttä. Ei sellaista nimeä pieni tyttö kanna mielikseen. Aikuisena totuin nimeen, ja ajattelin, että olkoon mieluummin persoonallinen, selkeä nimi, kuin mikään virtanen tai lahtinen.
Päädyin lopulta valitsemaan oman nimeni. En rakastunut virtasen poikaan, vaan pienen suvun persoonallisen nimen kantajaan. Otin hänen nimensä ja samaan syssyyn muutin etunimeäkin. Minulla on nyt mieluinen, kaunis nimi, sen entisen tavallisista tavallisimman ja vähän omituisen yhdistelmän sijalla.
Minusta tuntuu vähän, että ennen olin enemmän vanhan nimeni kaltainen tai ainakin tunsin itseni sellaiseksi. Ja elettyäni nyt nämä kymmenen vuotta uuden nimen kanssa on ikään kuin olisin itsekin itselleni vähän mieluisampi. Joskus joku sanoo: "Sinullapa on kaunis nimi. Hymyilen ja nautiskelen vähän. Ajattelen, että minulla on siihen oikeus, kun sentään niin pitkään kannoin sitä tavallista ja vähän rumaa.
Kun pääsin nimeäjän paikalle, etsin nimeä pitkään ja hartaudella. Ei tietenkään mitään aivan tavallista, mutta ei erikoistakaan. Kaunista, mutta ei lapsellista tai hörhöä. Yksinkertaista, selkeää. Vieraskielisiin en kiintynyt, enemmän rakastan omaa kieltä. Hain piirtoja luonnosta, läheltä, hyvästä, pyhästä, ikiaikaisesti läsnä olevasta. Niin päädyin lasteni nimiin. Ja blogista, siitä tuli Kuusi.
Kirjoitti Marikki
Kuva Cinnamon P./Stock.xchng
Juri Nummelin on paitsi Pulpetti-blogin kirjoittaja, myös etunimistä paljon kirjoittanut tietokirjailija.
Uusin nimiä käsittelevä teos Aarnu, Evena, Vinjami (yhdessä Elina Teerijoen ja Rea Lehtosen kanssa) esittelee 1700 nimiehdotusta eli nimiä, joita ei ole Suomessa vielä käytetty. Kirja on ilmestynyt 2006 Nemon kustantamana. Nonon pyynnöstä Nummelin etsi arkistostaan artikkelin omapäisestä etunimien keksijästä Rauha Hammarista ja hänen etunimiehdotuksistaan. Hammarin Valionimet -kirja on herättänyt huomiota muuallakin, esimerkiksi Tiina Aalto on kirjoittanut siitä Helsingin Sanomien Kieli-ikkunassa.
Rauha Hammar paransi suomalaista nimistöä
Kirpputorilta tarttui käteen omituinen kirja: Rauha Hammarin Valionimiä. Paksu pahvikantinen kirja koostuu vuosina 1943-1949 ilmestyneistä nimikalentereista, jotka Hammar oli omalla kustannuksellaan julkaissut.
Kirja on vaatimatonta ulkoasuaan kummallisempi: Hammarin nimikalenterit koostuvat nimistä, jotka ovat hänen mielestään parempia kuin suomalaisessa kalenterissa olevat nimet. Hammarin mukaan suomalaiset nimet eivät ole suomalaisia, vaan suurimmaksi osaksi vierasperäisiä. Hammar kirjoittaa jo vuonna 1943: "Almanakan muukalaisten marttyyrien nimistä suomalaisia muovailtaessa on syntynyt sanoja, joilla ei ole kielemme muotovalmista ajatusta, soinnun kuvaannollisuutta tai lausunnan vauhtia. Usein nämä tekeleet ovat meistä kummallisempia kuin alkuperäinen muoto." Hammar mainitsee mm. Mannan (= Amanda), Hetan (= Hedvig) ja Rikun (= Rikhard). Mitähän Hammar sanoisi nykyisistä Charlotoista ja Maxeista!
Uudet nimet sukukielistä
Hammar asetti pyrkimyksekseen suomalaisten nimien muuttamisen tai ainakin parantamisen. Hammarissa on aimo annos nationalistia: hän hyväksyisi nimikieliksi vain suomen ja sen sukulaiskielet, eestin, unkarin, ostjakin ja muita. Hammar hyödyntää myös karjalanmurteisia nimiä, mutta villein ja nyttemmin omituisin veto on ollut pitää turkkia yhtenä suomen sukulaiskielistä. Hammar vieläpä väittää, että tämä on "nykyisten tutkimustulosten" mukaista.Ilmeisesti Hammaria ja joitakuita muitakin on hämännyt se, että turkissa käytetään ä- ja ö-kirjaimia. Hammar tarjoaa kuitenkin suomalaisten käyttöön mm. tytön nimiä Ajhan ja Alide.
Hammarissa oli selvästi muutenkin itseoppineen tiedenaisen vikaa - vai pitäisikö sanoa Pelle Pelottoman? Hän puhuu monissa kohdin omasta laulufysiologiastaan, jonka opettaminen kouluissa ja yliopistoissa on saanut ihmiset hermostumaan. Yliopiston kirjaston tietokannat tietävätkin kertoa, että Hammar väitteli 1900-luvun alussa Berliinissä ja nimenomaan äänenmuodostuksesta. Mitä hänen laulufysiologiansa sitten on, jää hämäräksi.
Omia sävellyksiään Hammar on kuitenkin nimikalentereihinsa pannut - "Heimohymnissä" lauletaan muun muassa näin: "Sun uumenies yössä juuret versovat maisen heimojyvän, sa haastat taiten taiat suuret Turanin laulun sointusyvän."
Nimineuroosi pahenee
Ensimmäiset nimikalenterit vaikuttavat vielä kohtalaisen selväjärkisiltä. Turkkilaisia nimiä ei ole montakaan ja suurin osa nimistä vaikuttaa käyttökelpoisilta. Vastapainoksi vuodelle 1943 on kuitenkin tarjolla semmoisiakin nimiä kuin Ongelma (3.5.) ja Viesti (6.4.).Hammarin nimistä on joskus vaikea sanoa, ovatko ne tytön vai pojan - mikä esimerkiksi tekee Ongelmasta tytön nimen, niin kuin Hammar asian ilmoittaa? Tietysti se, että Ongelma on hänen mukaansa tarkoittanut arvoitusta. Nykyään sellaista nimeä Hammarkaan tuskin uskaltaisi ehdottaa. Viesti taas on pojan nimi.
Valionimien kirjoittajaa on helppo epäillä jonkinasteisesta neuroosista. Sanoilla leikkiminen ja niiden väänteleminen on sittemmin diagnosoitu jonkin pakkoneuroosin oireeksi. Jos kehen niin Hammariin diagnoosi sopii. Nimikalenterit pahenevat vuosi vuodelta - vuoden 1948 kalenteri koostuu lähinnä loputtomista nimiluetteloista, joissa Hammar vain on vaihtanut sanojen tavuja keskenään tai korvannut kirjaimia toisilla. Näin esimerkiksi uskomattomassa litaniassa maaliskuun yhdeksännelle: Aavo, Auvino, Auvo, Aveino, Aveo, Aava, Auvone, Auvi, Avuine, Avie. Entäs saman kuun neljästoista: Maitelo, Mieko, Monni, Muokki, Myötelö, Maidelma, Maike, Monna, Muoke, Monikka.
Viimeisessä nimikalenterissaan vuodelle 1949 Hammar ei enää välitä ilmoittaa alkuperäiskieliä, joista hän on nimet napannut. Sitä ennen hän oli tunnollisesti kirjannut ylös jokaisen esiintymän ja vieläpä selittänyt kaikki sanat.
Vuodelle 1949 nimet ovat jo aikamoisia: edelleen maaliskuu, nyt kuun toinen päivä: Kanervo, Karoni, Kernavo, Korani, Kunervo, Kanerva, Kareda, Karnoja, Kernoja, Kiärda, Kunerva! Kuinka moni ilkeäisi antaa lapselleen nimeksi Korani?
Ei silti pidä tuijottaa liikaa Hammarin keksimiin käsittämättömiin nimiin. Kirjassa on paljon hyvää ja osa nimistä on sellaisia, että niistä voi hyvin kysyä: miksei tämä muka kelpaisi nimeksi? Osa nimistä on sittemmin, ilmeisesti tyystin ilman Hammarin vaikutusta, tullut kalenteriin ja suosituiksikin nimiksi.
Hammar tosin onnistuu pilaamaan nimikalenterinsa sirottelemalla sekaan sellaisia ehdotuksia kuin Peld-Oaive (tytön nimi, 2.4.), Ratto (tytön nimi, 10.4.), Yrkä (pojan nimi, 1.10.) ja Öntyri (pojan nimi, 9.8.). Osa vaikuttaa tyystin absurdeilta nykyään - mitä pitäisi ajatella nimistä Somali ja Homo? Hammar tosin selittää asian parhain päin - somali on hellittelymuoto somasta ja homo tarkoittaa suurta vanhaa naista. Epäilys jää silti itämään. Erityisen hauskaa on, että Hammarin ehdotusten mukaan graafikkoperheen kolme lasta voisivat saada nimet Taitto, Vedos ja Nide!
Pojille reipasta, tytöille kuisketta
Mutta ne hyvät nimet. Suurin osa nykyvanhemmille kelpaavista Hammarin ehdotuksista sopii lähinnä pojille - tytön nimissä on yllättävää vaisuutta, mikä johtunee siitä, että Hammar on vallitsevan sukupuoliajattelun vankina. Tytöt eivät voi olla vallattomia, reippaita ja hauskoja. Näin esimerkiksi Roihu (20.1.) ja Riento (7.2.) ovat Hammarille selkeästi poikien nimiä. Ensimmäinen silmiin osuva, edes jotenkuten kelpaava tytön nimi on Viehko (8.3.). Ellei aikamoisella historiallisella taakalla ladattu Lumikki (11.2.) sitten kelpaa... Huhtikuun seitsemäntenä tosin voisi viettää Auringon päivää. (Samana päivänä pojan tulisi olla Auder.)Suuri osa edelleen käyttökelpoisista Hammarin ehdotuksista tulee luonnosta. Tytöille käyvät Vadelma (12.9.), Karpalo (12.8.), Esikko (16.5.), Mahla (26.10.) ja Tuomi (15.4.). Pojille taas sopisivat edelleenkin Tammi (15.4.), Kontio (21.5.) ja Purjo (7.10.). Hammarin kaikki nimet tosin edellyttävät vanhemmilta uskallusta ja lapselta rohkealta mieltä - pitänee miettiä aika tarkkaan ennen kuin nimeää lapsensa sipuliksi. Vadelma ja Karpalo taas olisivat juuri tällä hetkellä muodikkaita, sen verran monta Omenaa on viime aikoina nimetty. Mitä taas Kontioon tulee, niin onhan Otso aika yleinen nimi!
Muitakin luonnonilmiöitä Hammarin systeemi tuntee. Moni liittyy tuleen ja palamiseen, kuten Roihu (20.1.), Salama (16.6.), Lieska (10.8.), Tuli (12.12.), Kulo (22.6.), Soihtu (20.3.), Hehku (16.9.) ja Liekki (28.6.). Poikien nimiä kaikki tyynni! Nimien kantajilta vaadittaisiin aikamoista persoonallisuutta, sisäistä hehkua ja räjähtävää voimaa. Hehkua Hammar tarjoaakin pojannimeksi, marraskuun 21:nnelle.
Sisäisiin ominaisuuksiin liittyvät myös kaksi hiukan epäilyksenalaista pojannimeä, Tiukka (13.10.) ja Ryhti (29.12.). Mitä sitten pitäisi ajatella Nietoksesta (5.9.) ja Myrskystä (22.9.)?
Tyttöihin liittyy välillä pelottavaa alkuvoimaisuutta. Mitä muutakaan ovat nimet Loitsu (17.9.) ja Seita (20.3.)? Sarta (15.5.) merkitsee Hammarin mukaan tsheremississä kynttilää. Sulka (3.4.) käy sekin hyvin, mutta mitä pitäisi ajatella Kasteesta (21.5.)? Voi kuvitella lehti-ilmoituksen "Lapsi sai kasteessa nimen Kaste"... Kaunis nimi joka tapauksessa. Kuiske (20.10.) taas on rauhallisen tytön nimi. Uhman (5.7.) sukupuolta ei tarvinne erikseen arvuutella, sen verran selvä pojannimi se on.
Alaskan (2.1.) merkitystä Hammar ei selitä, mutta suomalaiseksi tytönnimeksi hän sitä tarjoaa. Alaskaa lähellä käy pojannimi Eskimo (12.6.), joka korvaisi Eskon.
Lopuksi muutama hauska irtonimi. Toukoa käytetään yleisesti, mutta entäs Tuokko (24.5.)? Pojalle Ruoko ja tytölle Railo kesäkuun kolmastoista. Riemu on riemukas tytönnimi (3.10.), Raikas taas ainakin raikkaahko pojannimi (6.10.). Tytönnimestä Kirma (7.7.) tulee vähän mieleen kirmaava heppa, mutta muuten hauska - Hammarin mukaan se on alkuperältään turkkilainen. Tytönnimi Ruija (18.7.) ja pojannimi Muonio (19.8.) viittaavat Lappiin. Tiuhta (21.12.) kuulostaa Muumi-kirjalta, Nirva (10.1.) taas eksoottiselta uskonnolta, vaikka kyse on lappilaisesta paikannimestä.
Tytönnimet Joenna (24.6.) ja Kiura (12.11.) vaikuttavat itsekeksityiltä, vaikka edellinen on paikka Lapissa ja jälkimmäinen kivikirves! Lehti-ilmoituksissa viime päivinä nähty Joella paljastuu Hammarin selityksissä joutsenlauluksi.
Kide (12.11.) ja Peitsi (24.10.) eivät selittelyjä kaipaa - pojannimiä kummatkin. Kimmon tilalle kelpaavat Kemmo ja Kimpo. Viehto ja Veito (28.12.) taas olisivat viehättäviä pojannimiä.
Rauha Hammarin Valionimiä on siis sittenkin erikoista nimeä havittelevien vanhempien aarreaitta - tässä on lueteltu vain murto-osa nimistä. Lukijan pitää vain pystyä ohittamaan selkeimmät ylilyönnit.
Valionimiä tuskin löytää kovin helposti divareistakaan, mutta etsiä aina kannattaa. Yliopistojen kirjastot tuntenevat kirjan, niistä kannattaa kysellä. Harkintaa pitää silti käyttää, jos Hammarin aarteen saa käsiinsä.
Kirjoitti Juri Nummelin
(Artikkeli on julkaistu aiemmin Vauva-lehdessä toisella kuvituksella. Tämän artikkelin kuvat ovat Stock.XCHNG-kuvapankista.)
Kello viiden tee - syanidilla, kiitos on bloginimi, joka on kaihertanut mieltäni. Teeaika herätti muistikuvia parin vuoden takaisesta matkasta Skotlantiin - ennen matkaa olin lukenut saarivaltakuntalaisten tavasta juoda teetä ja syödä keksejä tietyillä kellonlyömillä, mutta minulle oli yllätys, että tapa oli erittäin totta,tee aina teepannusta tarjoiltua ja lisänä bisquits, ei cookies. Syanidista taas tulivat mieleen Agatha Cristien yläluokkaiseen maalaisidylliin sijoittuvat murhamysteerit, ne joissa murhaaja on aina se vähiten epäilyksiä herättävä puhdas pulmunen.
Päätin kysyä Elegialta, mistä moinen nimi on peräisin. Näin Elegia vastasi:
"Kello viiden tee viittaa brittiläiseen perinteeseen, mutta minulla nimen synty liittyi enemmänkin ikivanhaan japanilaiseen teeseremoniaan, jossa on hyvinkin tarkat säännöt teehetkelle. Blogin nimi syntyi kuin itsestään, koska olin tuolloin tekemässä kulttuuritutkielmaa Japanista, joten sieltä se nimi-ideakin putkahti. Pelkkä tee olisi ollut mielestäni hölmö nimi, joten lisäsin siihen tunnetun käsitteen eli tuon ajankohdan.
Syanidia halusin teehen, koska sen oli tarkoitus heti tuoda esille, ettei blogissani välttämättä käsitellä mitään rentoja ja mukavia teepöytäaiheita. Se kuvaa myös osaltaan huumorintajuani, joka on aika musta. En muuten itse juo juuri ollenkaan teetä. Viime kerrasta taitaa olla aikaa useita vuosia ja silloinkin kyseessä oli yksittäistapaus, kun ei kahvi maistunut. Jos juon teetä, nautin sen hunajan kera syanidin sijasta.
"Nimeni" blogissa, Elegia, taas mielestäni kuvaa aika osuvasti erästä puolta itsestäni. Sitä puolta, joka on vaikea (ristiriitainen). Tähän elegisyyteen perustuu bloginikin ja siitä voi joku saada kohtalaisen synkän kuvan. Minä en välitä siitä. On aika totta, ettei ihminen tarvitse tukea onneensa, mutta vaikeuksiinsa kylläkin. Minä pohdin niitä aiheita, jotka minulle ovat ongelmallisia ja joita ehkä häpeänkin. "Testaan" myös omia mielipiteitä ja toivon, että löytyy muita samalla tavalla ajattelevia. Se helpottaa. Myös kommentit, joissa joku sanoo ymmärtävänsä tai samastuvansa, tuntuvat hyvältä. En ole ajatuksineni yksin, on muitakin.
Blogini on purkautumiskanava minulle. En koe omaavani mitään netti-identiteettiä, koska en esiinny missään muualla internetissä Elegiana enkä minään muunakaan. Erääseen kirjoittamiseen liittyvään keskustelupalstaan tosin olen kirjautunut (en nimellä Elegia), mutta hyvin harvoin siellä nykyään käyn, saati sinne kirjoitan."
Kirjoitti Elegia
Omasta etunimestään voi syyttää vanhempiaan, ellei sitten käytä nimilain suomaa oikeutta ja vaihda nimeään. Mutta kun on keksittävä itselleen nimimerkki, on itse vastuussa siitä, millaisen kuvan nimi kantajastaan antaa.
Nick tai nikki, eli tässä kirjoitelmassa nimimerkki, on eräänlainen taiteilijanimi. Se kertoo ihmisen sukupuolen tai sukupuolettomuuden; se voi paljastaa kulttuuritaustan, kielitaidon tai jopa iän. Jos siis haluaa kertoa ihmisille jotain itsestään tai toisaalta peittää jotain ominaisuuksiaan, voi se onnistua nimimerkin avulla. Nimimerkki on virtuaaliympäristössä se ensimmäinen vaikutelma, kasvot ja käyntikortti, joka tietoisesti tai tahtomattamme kertoo, kuka olemme.
Peitellessämme ja harhauttaessammekin kerromme nimittäin itsestämme paljon. Jos olen nainen, ja valitsen nimimerkikseni miehen nimen, kertoo se suhteestani sukupuoleen. Ainakin siis sen, että en halua välttämättä deittailla, siis ainakaan miesten kanssa. Jos valitsen nikin Sari352, kerron anonyymiyteni takaa olevani vaatimaton, mielikuvitukseton olento. Joku saattaa tosin käyttää vastaavaa nimi+numero yhdistelmää ironisena näennäistavallisena taitelijanimenä, mutta useimmiten se kertoo vain kuinka monta saria on kyseiseen palveluun rekisteröitynyt.
Yksinkertaisinta on tietysti valita nimimerkikseen ihailun kohde: sarjakuvasankari, muusikko, kirjailija, taiteilija, filosofi, tiedemies, poliitikko tai vaikkapa toteemieläin. Mutta useimmiten käy ilmi, että 'Sartre' on filosofinen kuin kumisaapas ja 'tiikeri' on ylipainoinen lahtelaismies; se että ihailee Einsteinia ei valitettavasti tee viisaammaksi. On siis mietittävä, onko nimimerkkinsä mittainen, tai ainakin on otettava selvää kuka se alkuperäinen nimen kantaja oikein oli.
Jos näen nimimerkin, jonka viittausta en ymmärrä, esimerkiksi siksi että se on selkeästi jotain itselleni tuntematonta kieltä, herättää se joko uteliaisuutta tai pientä ärtymystä; mongolialaisen laulajan tai muinaisen indonesialaisen jumaluuden nimi saa henkilön vaikuttamaan eksoottisuutta hakevalta juntilta, ellei kyseessä todella ole mongolialaisen musiikin tai uskontotieteen harrastaja. Samaa kastia ovat mielestäni myös hip-hop-artistien nimiä jäljittelevät nimimerkit; ne voivat olla tosi viileitä tai sitten hellyttävän naurettavia.
Latinan- tai kreikankieliset nimimerkit kielivät halusta vaikuttaa klassisen filosofiselta, ja taiteellinen vaikutelma on taattu, jos nimimerkki on luonnonilmiöstä väännetty epäsana. Söpöt, lemmikkieläimen nimeä muistuttavat nimimerkit puolestaan voivat antaa vaikutelman kotoisesta, maanläheisestä ihmisestä, mutta raja söpöyden ja pornotähteyden välillä on usein häilyvä, joten on oltava tarkkana onko tulos pörröinen vai karvainen. Jos nyt ehdottomasti haluaa korostaa seksuaalista vetovoimaansa, parhain kikka on lisätä nimimerkkiin viittaus johonkin perinaiselliseen/miehekkääseen, rohkeimmat voivat vaikka valita jonkun niistä tavallisilta nimiltä vaikuttavista, sukupuolielimiin viittaavista kiertoilmauksista, joita kielemme vilisee.
Oma lukunsa ovat liioitellut nimimerkit, joiden takana voi olla joko sekopäinen hihhuli tai itseironinen huumorimies/nainen. Lord of Distruction tai Angel of Death ovat hauskoja, tosin vain jos nimimerkin omistaja ei harrastuksenaan polta pikkueläimiä metsään rakentamansa viisisakaraisen tähden keskellä.
Ei siis ole ollenkaan yksinkertaista, minkä nimimerkin itselleen valitsee. Ja kuitenkin paras tapa on mielestäni se, miten itse olen valinnut nimekseni Lady Baffles. Nimittäin sattumalta. Tein hakua elokuvista, ja löysin vahingossa kirjoitusvirheen kautta ohjaajan, joka on 20-luvulla tehnyt sarjan mykkäelokuvia (!). Elokuvien sankaritar on Lady Baffles, eräänlainen herrasnais-rikollinen, jota Detective Duck yrittää saada kiikkiin. Ihastuin sekä elokuvien hauskoihin nimiin että erityisesti Lady Bafflesin henkilöhahmoon, ja niin valitsin sen nimimerkikseni. Kertoohan se ainakin sen, että pidän vanhoista ajoista ja elokuvista ja että huumorintajuni on hieman omalaatuinen. Tai ainakin niin haluaisin ihmisten minusta ajattelevan.
Kirjoitti Lady Baffles
Tai siis oikeasti emme.
Maria ehdotti tällaista hassua nimeä. Kannatin ehdotusta, kun en kehdannut tunnustaa, etten tiedä mitä koko sana tarkoittaa. Nono, höh, mikä se nyt on muka olevinaan? Ei-ei? Noh-noh? Dadan vastakohta?
Onneksi apuun tuli jokaisen sivistymättömän sanakirja nimeltä Google. Internetissähän tiedetään kaikki. Kirjoitin hakukenttään Nono, ja kas, löysin Nonoja.
Ensiksiksikin sana on ihan oikeaa suomea, jos uskotaan kotimaisten kielten tutkimuskeskusta:"Interjektio eli huudahduspartikkeli on nimitys vakiintuneille kielellisille äännähdyksille kuten huh, hui, yäk, kääk, oho, nono, jotka osoittavat puhujan affektista reaktiota tapahtuneeseen, sanottuun tai omaan tunnetilaan."
Portugaliksi nono on lukusana, se tarkoittaa yhdeksättä.
F-securen mukaan nono on vaarallinen tietokonevirus. Erittäin totta, ja me sen kuin vain leviämme.
Nono näkyy olevan myös espanjankielinen taidesivusto , italialainen säveltäjä , itävaltalainen designsaitti, aika monen teini-ikäisen ranskalaisbloggaajan suosima bloginimi, hollantilainen klovni, amerikkalainen webhotelli, spammilta suojaava ilmaisohjelma , suomalainen jazzmuusikko ja tietysti urheiluseura .
Ehkä eniten pidin tästä hakukoneen löytämästä selityksestä: "NoNo on yksinkertainen, helppo selittää ja toimii hyvin perhepelinä tai seurapelinä." Näinpä. Tervetuloa pelaamaan ja leikkimään kanssamme.
Kirjoitti Valpuri
Kuva Michelini/Stock.xchng
Nono jutustaa seuraavaksi nimistä: nimimerkeistä, bloginimistä, lempinimistä, haukkumanimistä, taideteosten nimistä, nimien etymologiasta, nimenvaihdosta...
Nimi on usein se ensimmäinen mielikuvia herättävä tieto uudesta ilmiöstä. Vaikka asiaa ei tuntisi mitenkään, sen nimen tunteminen saa aikaan tiettyä tunnistamista. Haluaisin matkustaa Havannaan, sillä pelkästään nimen sointu on korvissani lempeä, lämmin ja keinuva. Samoilla – irrationaalisilla – perusteilla Connecticut ei kiinnosta. Minun puolestani saa jäädä väliin paikka, jonka ääntäminen muistuttaa yhtä aikaa konia, kutistamista ja ruohonleikkurin säksätystä.
Kysymmekin teiltä, hyvät lukijat:
Haluatko paljastaa blogisi nimen taustoja? Oletko käynyt henkistä kädenvääntöä bloggaamisesta henkilötodistukseen merkityllä nimelläsi? Minkä nimen itse olisit valinnut itsellesi, jos vanhempasi olisivat sinulta kysyneet? Tai oletko valvonut yökausia miettien, mikä jälkikasvulle (tai blogille, tai novellin/romaanin/kappaleen henkilölle) nimeksi? Oletko viehättynyt jostakin teoksesta nimen perusteella ja lähemmässä tarkastelussa hämmästynyt yhteensopivuutta (tai yhteensopimattomuutta)? Kerro meille nimikokemuksistasi sähköpostiin osoitteella nonotoimitus@hotmail.com
Kuvalähde: http://www.sxc.hu/photo/650192
Kirjoitti Luke
Tervetuloa lukemaan Nonoa. Nonossa kirjoitetaan ja keskustellaan bibliofiliasta 4.4.alkaen.
